KICKS OVAALI MEIKKISIVELTIMET

Ovaalin muotoiset meikkisiveltimet nousivat pinnalle kunnolla reilu vuosi sitten, vaikka ensimmäiset kalliit versiot tuli ulos jo melkein neljä vuotta sitten. Suomessa näitä hammasharjamaisia siveltimiä ei juurikaan ole kauppojen hyllyillä näkynyt. Hetki sitten KICKS kuitenkin toi myyntiin oman versionsa ovaalin muotoisista siveltimistä, ja tässä postauksessa tutustutaan niihin hieman lähemmin.

kicks siveltimetkicks ovaalit meikkisiveltimetKICKSin valikoimasta löytyy ainakin toistaiseksi nämä viisi kappaletta ovaali meikkisiveltimiä. Siveltimillä saa aikaan pohjameikin ja halutessaan osan silmä- tai jopa huulimeikistä. Minun makuuni näillä ei aivan saa full-on silmämeikkiä luotua, mutta esim. nopea smokey silmänrajaus luomivärillä onnistuu hyvin! 

Nämä ovaali meikkisiveltimet ovat todella tiiviitä, etenkin pohjameikin tekoon tarkoitetut mallit. Siveltimen karvat ovat synteettistä materiaalia. Varret ovat muovia, joista leveämpi kahvaosa on mattainen musta (joka tunnetusti sotkeentuu ennenkuin on ehtinyt edes aloittaa meikkaamista..) Varsi ei siis kestä kovin kovaa painetta tai taipumista. Olenkin todennut hyväksi tavaksi tukea sivellintä etusormella harjaksien takaa. Hinnat siveltimillä vaihtelee 11,90€ - 17,90€ välillä.

kick silmameikki siveltimetOval precision round sivellin pienemmille alueille tuotetta levittämään. Harjasten tasainen pinta nappaa kivasti esim. luomiväriä tai korostustuotetta itseensä. Tämä on muuten juuri täydellisen kokoinen nenänvarren ja kulmaluun korostamiseen!

Oval precision flat siveltimellä varjostaa kätevästi nenänvartta tai tekee juuri sen nopean smokey lookin silmäluomille. Tarkkoja rajauksia tällä ei saa aikaan ja harjakset voisivat mielestäni olla aavistuksen tiiviimmät. Viidestä siveltimestä rehellisesti sanottuna tämä oli minulle vähiten lemppari.

kick kasvo siveltimet2
Oval concealer on pienen kokonsa vuoksi todella passeli peitevoiteen levittämiseen ja blendaamiseen esim. silmien alle tai nenänpieliin.

Oval contour on isoista kasvosiveltimistä keskimmäinen ja juuri sopiva varjostusten tekoon. Meikkivoidesivellintä pienemmällä siveltimellä saa varjot tarkasti juuri niille kuuluville paikoille. Tämä sivellin blendaa neste-/voidemaisen varjostusvärin aivan törkeän hyvin! Lopputuloksesta tulee todella airbrushatun näköinen ja kauniisti häivytetty, eikä rumia häivyttämättömiä reunoja tarvitse pelätä. Toimii myös puuterimaisille varjostuksille, mutta silloin tuotetta kannattaa ottaa todella kevyesti siveltimeen. 

Oval foundation on jälleen nimensä ja etenkin kokonsa vuoksi tarkoitettu meikkivoiteen levittämiseen isoille alueille. Toimii passelisti myös yllä olevan siveltimen apuna varjostusten teossa, mutta pienempään näpertelyyn ei tästä ole. Tykkään paljon tämän siveltimen ja beautyblenderin yhteisestä lopputuloksesta: ensiksi siveltimellä pyörittelee meikkivoiteen ihoon, jonka jälkeen kevyesti meikkisienellä painelee kasvot läpi, jolloin lopputuloksesta tulee ennenkaikkea peittävä mutta myös todella tasainen.

Oletko sinä testannut jo hammasharja-meikkisiveltimiä?

What's your opinion?

  1. Mä oon ihmetellyt noita siveltimiä jo jonkin aikaa. Vaikuttaa tosi käteviltä, ainakin toi meikkivoiteen levitykseen tarkoitettu iso sivellin!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Meikkivoidesivellin on näistä kaikista ehkäpä se kätevin ja aikaansaavin :-)

      Delete
  2. Multa löytyy yksi, sellainen Veljekset Keskinen -malli ja se on muuten jees, mutta sen peseminen turhauttaa :D :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Haha :-D Peseminen on kyllä minustakin inhottavaa ja kuivuminen, etenkin isompien siveltimien kanssa menee parikin päivää.

      Delete
  3. Oon kokeillut jotain halppis ovaali siveltimiä ja pakko sanoo ettei ollut mun mieleen yhtään. Tämän takia oon tyytynyt perus siveltimiin :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mitäs sitä hyvää ja toimivaa pois vaihtamaan? :-D

      Delete
  4. En juuri meikkaile, enkä siis omista erilaisia siveltimiä. Voisin ajatella, että noissa siveltimissä ranteeni asento olisi aika huono. En ole kokeillut, joten en osaa sanoa asiaan mitään :) Mukavaa viikkoa.

    ReplyDelete
  5. En ole kokeillut ovaalisiveltimiä. Jännän näköisiä ovat. Tupsuttelen irtopuuterin t-alueelle ihan tavallisella siveltimellä. Muuhun en sivellintä edes tarvitse. Hienot ja selkeät kuvat.

    ReplyDelete
  6. Meikin suurkuluttajana voisin kokeillakkin. Ei ole omassa varastossa vielä kyseisiä siveltimiä ollenkaan. Mielenkiintoista!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos mielenkiinto heräsi, niin kannattaa rohkeasti uskaltautua kokeilemaan näitä :-)

      Delete
  7. Nämä ovat itselleni ihan uusi tuttavuus! Onpa hauskannäköisiä :) Hinnat ovat Kicksillä kohtuulliset, joten melkein voisi testata!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Totta, Kicksillä on suht usein myös hyviä tarjouksia heidän oman sarjan meikkivälineistä ja -tuotteista.

      Delete
  8. Ei ole kokemusta ja toisaalta tekisi mieli kokeilla, mutta en usko että noille tulisi käyttöä :D Rakastan beautyblenderiä ja uskon, että silmämeikinkin saa tehtyä helpommin ja nopeammin perinteisillä siveltimillä :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos mieli halajaa kuitenkin testata, niin suosittelen testaamaan meikkivoide tai contoursivellintä, niillä saa aika hyvän fiiliksen ja käsityksen tykkääks ton mallisista siveltimistä vai ei :-)

      Delete
  9. Nämä siveltimet on edelleen omaan silmääni jotenkin tosi kummallisia, enkä ole uskonut että pääsisi käyttöön joten on jääneet hankkimatta. Nyt jäi kyllä nuo peitevoide- ja contour- siveltimet kiinnostamaan tämän sun postauksen myötä! Hmm, pitää käydä tutustumassa näihin vielä paikan päällä :)

    ReplyDelete

@noorajjulia