PIPOJEN PIPO

2018/09/05

samuji pipo

Perästä kuuluu ja kovaa, ei tosin tässä tapauksessa aivan kirjaimellisesti. Tarkoitan tällä kertaa sitä, että olen jälleen hankkinut jotain, joka on monilla muilla ollut hallussaan jo paaaljon aikaa sitten. 

Löysin ihanan Samujin Chunky Beanien itselleni ja vieläpä second handina. Aivan priima kuosissa, tuskin edes käytetty kahta kertaa enempää. Ei tuoksunut eikä haissut miltään. Armottomasti pipo saa viettää ainakin viikon, ellei jopa pidempäänkin pakkasessa, mutta onneksi aivan vielä ei ole kylmät säät Suomeen saapuneet.

En ole pipo-ihminen, johtuen suuresta päästäni, mutta tälläinen överi iso ja muhkea pipo toimii tosi hyvin. Ja vieläpä valkoisena! Joudun monen vuoden jälkeen nyt tulevaksi talveksi hankkimaan myös uuden talvitakin itselleni. Koska tiedän jo etukäteen, että se tulee olemaan niinkin värikäs kuin musta, tuo tämä valkoinen pipo pienen vaalean pilkahduksen asuuni, jota tulen käyttämään aivan liian monta kuukautta yhtäsoittoa. Ei kellään olis hyviä takki ehdotuksia?

Tykkäätkö sä hautautua pipoihin syksyllä tai talvella?

5 comments

  1. Siis mikä löytö! Rakastan pipoja ihan älyttömästi!!

    ReplyDelete
  2. Tykkään pipoista tosi paljon. Viime talvena ostin merinovillaisen suomalaisen käsityönä tehdyn beanien oululaisesta suomalaista designia myyvästä opiskelijoiden pyörittämäsfä Kuresta. Merkkiä en muista enää. 😅 Eipä väliä. Aivan ihana on. -Katta /Arki(paska)ruokaa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Merinovilla, suomalainen ja opiskelijoiden pyörittämä paikka kaikki samassa lauseessa (ja pipossa) kuulostaa huipulta! <3

      Delete
  3. Voi minkä löydön olet tehnyt!

    Mä olen ihan tosissani pipoihminen ja voisin talvisin hautautua pipoihin :D ne pelastaa huonot tukkapäivät ja niitähän löytyy

    ReplyDelete
  4. Tuo sopii sulle todella ihanasti! Todella hyvä löytö tämä :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    ReplyDelete

instagram @noorajjulia

© KIDULT. Design by FCD.